ELV-asetuksen tilannekatsaus
EU:n uusi ajoneuvojen kiertotalousasetus (ELV-asetus) on viimeisillä metreillä. Euroopan parlamentti ja neuvosto saavuttivat asetuksesta alustavan poliittisen sovun joulukuussa 2025, ja parlamentin valiokunnat sekä neuvoston pysyvien edustajien komitea (Coreper) vahvistivat kompromissitekstin helmikuussa 2026. Muodollinen hyväksyntä parlamentin ja neuvoston täysistunnoissa odotetaan kesäkuulle 2026. Asetus tulee voimaan 20 päivää virallisessa lehdessä julkaisemisen jälkeen, ja sitä aletaan soveltaa kahden vuoden siirtymäajan jälkeen – aikaisintaan vuonna 2028.
Mitä asetus tarkoittaa purkamoille?
Tietoihin pääsy paranee. Ajoneuvovalmistajat velvoitetaan toimittamaan purkamotoimijoille nykyistä kattavammat purkamis- ja käsittelyohjeet digitaalisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sähköauton purkamisessa – esimerkiksi akuston irrotuksessa – purkamon tulee saada valmistajalta standardoidut ohjeet, joista selviävät suurjännitejohtojen sijainnit, turvallinen sammutussekvenssi ja akkupaketin kiinnityspisteet. Tänä päivänä näitä tietoja joudutaan usein etsimään useasta lähteestä tai ne puuttuvat kokonaan.
Käsittelyvaatimukset yhtenäistyvät. Romuajoneuvojen esikäsittelylle asetetaan yhteiset vaatimukset koko EU:hun. Purkamolle tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että nesteiden (öljy, jäähdytinneste, jarruneste) poisto, renkaiden irrotus ja akuston käsittely on dokumentoitava tarkasti ja auditointikelpoisesti. Toiminnan kehittäminen ja laadun nosto purkamoilla on siis välttämätön suunta. Yhteiset pelisäännöt tasoittavat kilpailua: harmaat toimijat eivät enää hyödy siitä, että ohittavat käsittelyvaatimukset.
Käytettyjen osien arvo nousee. Asetus vahvistaa osien uudelleenkäytön asemaa kierrätyshierarkiassa. Purkamolle tämä avaa konkreettisen liiketoimintamahdollisuuden: kun purettu osa – vaikkapa vaihteisto tai tuulilasin pyyhkijänmoottori – voidaan dokumentoida ja markkinoida luotettavana käytettynä varaosana yhtenäisten EU-vaatimusten pohjalta, kasvaa sekä osan arvo että ostajien luottamus. Tämä tukee suoraan purkamoiden myyntiä niin kotimaisille korjaamoille kuin verkkokauppaakin.
Seuraamme kehitystä
Pidämme jäsenistön ajan tasalla asetuksen etenemisestä ja kansallisesta toimeenpanosta. Lisätietoja asetuksesta löydät Euroopan komission viralliselta sivustolta: environment.ec.europa.eu – ELV-asetus
Muita uutisia
Ajoakkujen kansallinen sääntely voimaan 1.4.2026 – purkamojen rooli murroksessa
Akkualan sääntelykenttä uudistui 1. huhtikuuta 2026, kun EU:n akkuasetusta täydentävä kansallinen lainsäädäntö astui voimaan. Sinällään EU:n akkuasetus on suoraan sovellettavaa sääntelyä jäsenmaissa. Uudistus on merkittävä, ja se muuttaa tapaa, jolla ajoakkuja käsitellään, varastoidaan ja myydään eteenpäin. Vaikka sääntely tuo mukanaan tiukkoja reunaehtoja, se on samalla lähtölaukaus ammattimaisemmalle ajoakkujen kiertotaloudelle. Haasteena jätestatus ja tuottajavastuu Sääntelyn […]
Uusi ELV-asetus muuttaa autopurkamoalaa – mahdollisuus vai uhka suomalaisille toimijoille?
EU:n uusi asetus käyttöikänsä päähän tulleista ajoneuvoista (End-of-Life Vehicles, ELV) on osa Euroopan unionin kiertotalouspolitiikkaa, jonka tavoitteena on varmistaa, että ajoneuvot suunnitellaan kierrätettäviksi ja että niiden materiaalit pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään. Samalla asetuksella pyritään vähentämään kadonneita romuajoneuvoja, estämään romuajoneuvojen vientiä EU:n ulkopuolelle sekä tehostamaan materiaalien talteenottoa. Suomalaisen autopurkamoteollisuuden näkökulmasta uusi sääntely on kaksijakoinen. Se sisältää […]



