Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen: Tuotteet valmistettava niin, että ne ovat käytettävissä uudelleen
– Auton hävittäminen murskaamalla on huono idea. Sen sijaan auton purkaminen osiin on hyvä idea, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok) aloitti puheenvuoronsa.
Pietikäisen avaus sisälsi olennaisimman hänen kiitoksia keränneestä alustuksestaan. Hän käsitteli kiertotaloutta ja sen merkitystä tavalla, joka piti kuulijat valppaina.
Pietikäinen painotti tosiasiaa, että nykyinen tapamme toimia ja tuottaa hyödykkeitä kuluttaa luonnonvaroja 1,5 maapallon verran. Vuonna 2050 kulutustaso on neljä maapallollista, jos tahti ei muutu. Jokainen voi tykönään kuvitella, mihin tällainen johtaa.
Resursseja siis tuhlataan. Pietikäinen painotti, että aika alkaa olla kortilla, ellei muutosta saada aikaan.
Kiertotalous on noussut yhä enemmän keskiöön, kun mietitään keinoja, joilla kestävä kehityksen ideoita voitaisiin panna täytäntöön. Autopurkamoala edustaa kiertotaloutta parhaimmillaan; autonosat halutaan uudelleenkäyttöön sellaisenaan eikä automaattisesti murskaamalla niitä metallijakeiksi.
Kiertotaloudessa valmistetaan hyödykkeitä, joita voi korjata ja käyttää uudelleen. Tavoitteena on ensisijaisesti uudelleenkäyttö, vasta myöhemmin kierrättäminen raaka-aineeksi.
– Tuotteet on valmistettava niin, että ne ovat käytettävissä uudelleen, Pietikäinen korosti.
Hän mainitsi esimerkkejä etenkin autoteollisuudesta, joka tuntuu kulkevan vastavirtaan EU:n pyrkimysten suhteen.
Pietikäinen piti ei-toivottuna kehityksenä sitä, että digitaalisen koodauksen vuoksi uusien autojen sisältämät osat eivät ole sujuvasti käytettävissä uudelleen. Hän kuvaili tätä jopa esimerkkinä epäreilusta kilpailusta.
On resurssien tuhlaamista, että sinänsä toimivat osakomponentit joutuvat murskattavaksi uudelleenkäytön sijasta. Sama koskee Pietikäisen mukaan ajoneuvokierrätystä laajemminkin. Olisi huolehdittava siitä, että elv-autot menisivät aina ensin purkamolle ja vasta sitten murskaamolle.
– Autoteollisuus on voimakas toimija, ja sillä on lobbaajansa EU:ssa. Tulkaa EU-parlamenttiin ja pitäkää enemmän ääntä asioistanne. Älkää olko turhan takia liian kohteliaita, Pietikäinen evästi Egara-väkeä.
Muita uutisia
Liitolle kokenut hallitus ja uusi puheenjohtaja
Suomen Autopurkamoliiton kevätkokouksessa 4.-5.4.2025 valittiin yksimielisesti uusi hallitus. Seuraavat vuodet tulevat olemaan liiton ja purkamoteollisuuden kannalta työntäyteisiä ja merkityksellisiä. EU-tasoinen sääntely uudistuu ja sitä myöten myös teollisuudenalan toimintamallit on tarpeen uudelleenarvioida. Meillä on nyt uudistumisen paikka ja mahdollisuus, korostaa uusi hallituksen puheenjohtaja Juha Vähäoja Hallitukseen valittiin seuraavat jäsenet: Juha Vähäoja, puheenjohtaja Kari Laine, […]
Autovalmistajien romutuskartellista vakava viesti ajoneuvojen kiertotaloudelle
Euroopan komissio antoi aprillipäivänä vakavan muistutuksen suomalaiselle autojen kiertotalouden käsittelyketjulle ja sitä valvoville viranomaisille, kun se määräsi noin 458 miljoonan euron sakot 15 suurelle autovalmistajalle sekä Euroopan autoteollisuuden etujärjestölle (ACEA). Syynä on pitkäaikainen autojen kierrätykseen liittyvä kartelli. Yritykset ovat myöntäneet osallisuutensa ja suostuneet sovitteluun. Komission selvitys osoitti, että kartelli koski erityisesti kahta keskeistä seikkaa. Autovalmistajat […]