Terveiset aurinkoisesta Sipoosta!
Saadaanhan sitä auringonpaistettakin, kunhan vaan jaksetaan odottaa. Lomakausi onkin jo lopuillaan, ja purkamoillakin palaillaan normaaliin työrytmiin.
Kesällä alkanut romutuspalkkiokokeilu näyttää onnistuvan yli odotusten. Palkkion myötä on purkamoillekin saatu järkevää kalustoa kokeilun ohjaamana. Siitä huolimatta liian moni auto päätyy murskauslaitoksille vailla uudelleenkäytön mahdollisuutta. Kokeilu on saanut huomattavaa julkisuutta, mutta varaosien uudelleenkäyttö on jälleen jäänyt vaille uutisarvoa. Tämä on erikoista, kun kierrätystä ja kestävän kehityksen henkeä pidetään kaikkialla ensisijaisena.
Olen varma, että uudelleenkäyttöä tullaan tulevaisuudessa edellyttämään nykyistä enemmän, ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeampaa on muuttaa vääristyneitä käytäntöjä.
Tukholmassa 9.5.2015 pidetyssä Pohjoismaisten purkamoiden kokouksessa EU-komissaari Artemis Hatzi-Hull määritteli puheessaan uudelleenkäytön ensisijaiseksi vaihtoehdoksi kierrätyshierarkiassa ottaen kantaa myös laittomien toimijoiden ELV-ajoneuvojen kuljetuksiin ja keräilyyn. Kokouksesta lisää lehdessä.
Meillä Suomessa puhuttavat palonestoaineet ja niiden mahdolliset ympäristömyrkyt. Näitä ympäristölle haitallisia yhdisteitä on mm. autojen muoveissa, ja uusia yhdisteitä löydetään koko ajan. Ympäristöihmiset tekevät todella merkittävää työtä aiheen parissa, mutta on vaarana, että tulee asetus, jonka toteuttaminen on käytännössä mahdotonta ja menee lapsi pesuveden mukana.
Suurin ongelma on tunnistaa myrkyllinen tavallisesta muovista, koska valmistetietoa ei ole, vaikka valmistetietojen tulisi tulla valmistajilta. Purkamoliitto on mukana asetuksen valmistelussa ja pyrimme vaikuttamaan lopputulokseen.
Itse olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota purkamolla ”virheen hintaan”, eli kaikki toiminta perustuu työtehokkuuteen: mitä sitten, kun asiakkaalla on 500 km päässä esimerkiksi vasen lokasuoja sen oikean, tilatun, lokasuojan sijaan? Kuinka toimia? Puretaan toinen lokasuoja, pakataan se ja hoidetaan matkaan, on tietysti vähin mitä voidaan tehdä, mutta miten vastaavat tilanteet voitaisiin välttää?
Näistä ja paljon muusta keskustellaan liiton syyskokouksessa. Kokous päätettiin järjestää poikkeuksellisesti Suomessa, Tampereella, jotta mahdollisimman moni liiton jäsen pääsisi esittämään mielipiteensä ja vaikuttamaan mielipiteellään, sillä se on tärkeää tulevaisuutta ajatellen. Paikallaolosi antaa myös uskoa hallitustyöskentelyn merkityksellisyydelle.
Tampereella tavataan!
Muita uutisia
Ajoakkujen kansallinen sääntely voimaan 1.4.2026 – purkamojen rooli murroksessa
Akkualan sääntelykenttä uudistui 1. huhtikuuta 2026, kun EU:n akkuasetusta täydentävä kansallinen lainsäädäntö astui voimaan. Sinällään EU:n akkuasetus on suoraan sovellettavaa sääntelyä jäsenmaissa. Uudistus on merkittävä, ja se muuttaa tapaa, jolla ajoakkuja käsitellään, varastoidaan ja myydään eteenpäin. Vaikka sääntely tuo mukanaan tiukkoja reunaehtoja, se on samalla lähtölaukaus ammattimaisemmalle ajoakkujen kiertotaloudelle. Haasteena jätestatus ja tuottajavastuu Sääntelyn […]
Uusi ELV-asetus muuttaa autopurkamoalaa – mahdollisuus vai uhka suomalaisille toimijoille?
EU:n uusi asetus käyttöikänsä päähän tulleista ajoneuvoista (End-of-Life Vehicles, ELV) on osa Euroopan unionin kiertotalouspolitiikkaa, jonka tavoitteena on varmistaa, että ajoneuvot suunnitellaan kierrätettäviksi ja että niiden materiaalit pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään. Samalla asetuksella pyritään vähentämään kadonneita romuajoneuvoja, estämään romuajoneuvojen vientiä EU:n ulkopuolelle sekä tehostamaan materiaalien talteenottoa. Suomalaisen autopurkamoteollisuuden näkökulmasta uusi sääntely on kaksijakoinen. Se sisältää […]


