04 maalis
Autopurkamoliitto

Autopurkamoliitto oli näkyvästi esillä Agenda 2030 -tapahtumassa Musiikkitalolla

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen antanut Suomen Autopurkamoliitto (Salry) osallistui pohdintaan, miten kestävää kehitystä ja hyvinvointia edistetään Suomessa.

 

– Tästä varmaan löytyy hyviä ohjeita auton romuttamiseen, totesi pääministerin valtiosihteeri Paula Lehtomäki selaillessaan Salryn esitettä ajoneuvojen kierrättämisestä.

Hän oli hetkeä aikaisemmin saanut esitteen Salryn puheenjohtajalta Kari Laineelta, joka toiminnanjohtaja Kari Heikkilän kanssa vastaili kysymyksiin Salryn infopisteellä. Paikkana oli Helsingin Musiikkitalo, ja tapahtuman teemana ”Agenda 2030 ja Suomi: kestävää kehitystä ja hyvinvointia – miten se tehdään?”.

Valtiosihteeri Lehtomäen kiinnostus auton romuttamiseen kumpusi paitsi yleisistä syistä, myös henkilökohtaisesta tarpeesta saada asiasta lisätietoa. Laineen tietoisku aiheesta antoi valtiosihteerille evästystä, miten menetellä auton kierrättämisen kanssa.

 

Hyvät päätökset arjen toiminnaksi

Musiikkitalolla oli koolla iso joukko ihmisiä marras-joulukuun taitteessa. Salryn tapaan kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen antaneet yritykset, järjestöt ja muut yhteisöt saivat tilaisuuden esitellä toimintaansa ja antamaansa sitoumusta.

Tapahtuma käynnisti globaalin kestävän kehityksen toimeenpano-ohjelman Suomessa. YK:n jäsenmaat olivat pari kuukautta aikaisemmin syyskuussa hyväksyneet yhteisen, kaikkia maita koskevan toimintaohjelman, joka sisältää seitsemäntoista tavoitetta.

Tilaisuuden avasi valtiosihteeri Lehtomäki, joka toi pääministerin ja valtioneuvoston kanslian terveiset. Hän painotti, että hyvät päätökset on saatava arjen toiminnaksi.

– Pitkässä juoksussa ei ole muita taloudellisia toimintamalleja kuin kestävään kehitykseen tukeutuvat. Jo nyt kuluttajat ja sijoittajat ovat kiinnostuneita kestävää kehitystä toteuttavista yrityksistä.

Lehtomäki korosti, että Agenda2030:n toteuttamisessa kansalaisyhteiskunnan ja yritysten rooli on olennainen. Kestävä kehitys toteutuu yhdessä, se on jokaisen asia. Ihmisten on itse otettava vastuu siitä, valtiosihteeri painotti.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) sanoi puheenvuorossaan, että tarvitaan lisää tietoa ja ymmärrystä sekä sitoutumisen lisäämistä kestävästä kehityksestä.

Agendan kaikki 17 tavoitetta ovat linkittyneet toisiinsa, ja se edellyttää, että kaikkia viedään yhtä aikaa eteenpäin. Osaoptimointiin ei saa sortua, ministeri tähdensi.

Tilaisuudessa pidetyssä asiantuntijapaneelissa yleisöä ja panelisteja puhutti erityisesti talous ja että onko kestävä kehitys kallista. Myös kestävän kehityksen ohjelman toimeenpano synnytti monipuolista mielipiteidenvaihtoa.

Myös Salryn puheenjohtaja Kari Laine käytti yhden puheenvuoron paneelikeskustelussa. Hän toi muun muassa esille purkamotoiminnan merkityksen autonosien uudelleenkäytön edistäjänä.

On kestävän kehityksen mukaista ja järkevän kiertotalouden mukaista palauttaa hyväkuntoisia, autoista purettuja osia suoraan arkikäyttöön sen sijaan, että sellaisenaan käyttökelpoisista osista murskattaisiin ja sulatettaisiin raaka-ainetta.

 

Salryn seinäke kiinnosti

Autopurkamoliitolla, kuten muillakin kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen antaneilla tahoilla oli siis tilaisuus esitellä toimintaansa ja sitoumustaan ennen Agenda2030-tapahtuman varsinaista ohjelmaa.

Salry oli teettänyt roll up -seinäkkeen, jonka eteen moni tapahtumavieras pysähtyi. Laine ja Heikkilä keskustelivat kiinnostuneiden kanssa ja jakoivat heille sekä suullista että kirjallista informaatiota liiton toiminnasta ja tavoitteista.

Yleisvaikutelmaksi tuli, että niin valtiosihteeri Lehtomäki kuin monet muutkin Salryn pisteellä vierailleet kävijät saivat uutta ajateltavaa autopurkamotoiminnan roolista kiertotalouden toteuttamisessa.

 

>>www.sitoumus2050.fi

 

Muita uutisia

31 elo
Ilkka Koponen

Ajoneuvojen käsittelijät vaativat EU:lta ja kotimaiselta ympäristöhallinnolta selkeyttä: korjauskelpoiset sähköautojen akut ovat päätymässä jätteeksi aivan turhaan

Suomalaiset korjaamot, kierrättäjät ja muut kiertotaloustoimijat varoittavat, että EU:n akkuasetuksen kansallinen tulkinta voi estää käyttökelpoisten ajovoima-akkujen korjaamisen ja uudelleenkäytön. Kyse on tavallisen autoilijan korjauskuluista, pk-yritysten elinvoimasta ja siitä, syntyykö Suomeen akkujen korjauksen, uudelleenkäytön ja kierrätyksen kotimainen arvoketju.   Kun sähköauto vaurioituu tai poistuu liikenteestä, sen akku voi olla edelleen käyttökelpoinen, korjattavissa tai soveltua varaosaksi. Nyt […]

Lue lisää
28 elo
Ilkka Koponen

Uusi ratkaisu sähköautojen turvalliseen säilytykseen

Fusti Oy:lle Tampereelle rakennettiin Betoniblokeista sähköautoloossi purkuun tulevien sähköautojen turvallista säilytystä varten.   Sähköauto ei ole pelastuslaitokselle erityinen riskikohde Mikäli sähköauto syttyy palamaan joko vakavan onnettomuuden tai ajoakun oikosulkuhäiriön seurauksena, ollaan otsikoissa välittömästi. Sähköautojen tulipalot herättävät voimakkaita tunteita. Pirkanmaan Pelastuslaitoksen pelastusryhmän johtaja liro Wennbergin mukaan pelastuslaitokset eivät pidä sähkökäyttöisiä ajoneuvoja erityisen suurena riskinä, mutta niihin […]

Lue lisää