Työryhmä pohtii romuajoneuvojen osien uudelleenkäytön tehostamista
Ympäristöministeriön käynnistämä hanke romuajoneuvojen sisältämien osien uudelleenkäytön tehostamiseksi on edennyt loppusuoralle.
Hanketta varten koottu epävirallinen asiantuntijatyöryhmä on kokoontunut syksyn kuluessa kolmesti, ja paraikaa on menossa hankkeen loppuraportin laadinta.
Työryhmän tarkoituksena on ollut tunnistaa olemassa olevia esteitä romuajoneuvojen osien uudelleenkäytölle sekä ideoida ja tuottaa uusia keinoja, toimintatapoja ja yhteistyön muotoja, joiden avulla voitaisiin tehostaa näiden osien uudelleenkäyttöä.
Ryhmään kutsuttiin edustajat seuraavista tahoista: Suomen Autopurkamoliitto ry, Suomen Romukauppiaiden Liitto ry, Suomen Autokierrätys Oy, Autovahinkokeskus Oy (AVK), Pirkanmaan ely-keskus, Etelä-Savon ely-keskus, Kuusakoski Oy, Stena Recycling Oy ja Sitra.
Puheenjohtajana on toiminut ympäristöministeriön edustaja eli ympäristöneuvos Anna-Maija Pajukallio tai neuvotteleva virkamies Tarja-Riitta Blauberg.
Sihteerin tehtäviä on hoitanut ylitarkastaja Eevaleena Häkkinen Suomen ympäristökeskuksesta. Hän myös laatii raportin romuajoneuvojen osien uudelleenkäytön tehostamisesta.
Lisännyt viranomaisten tietoa
Työryhmässä Autopurkamoliittoa edustava puheenjohtaja Kari Laine on siinä mielessä tyytyväinen, että työskentely on ainakin lisännyt viranhaltijoiden tietoisuutta ajoneuvokierrätyksen arkitodellisuudesta ja ongelmakohdista.
– Tänä päivänä elv-autot eivät enää ole metsässä pitkään ruostuneita romuja vaan autoja, jotka kenties vielä eilen ovat olleet aktiivikäytössä tien päällä.
Työryhmän kokoontumistahtia Laine on pitänyt liian harvana. Tiiviimpi työskentely olisi ehkä tuottanut paremman lopputuloksen.
– Iloa himmentävä seikka on, ettei työryhmässä oteta juridisesti kantaa asioihin.
Ehkä tunnetuin epäkohta on väliaikaiseksi tarkoitettu ajoneuvon liikennekäytöstä poisto, mikä on johtanut mittavaan haamuauto-ongelmaan Suomen viranomaisrekistereissä.
– Se on iso kanto kaskessa, ja sekoittaa näkökulmaa, kun mietitään autokierrätyksen kehittämistä.
’Myrkyt ja herkut menevät sekaisin’
Jätehierarkiassa osien uudelleenkäyttö on luokiteltu korkealle. Tätä painottaa myös EU, jonka mukaan autonosien uudelleenkäytön on oltava etusijalla verrattuna osien murskaamiseksi materiaalikäyttöön.
Samalla korostetaan liiketaloudellisia periaatteita. Osien uudelleenkäytön edistämisen on oltava taloudellisesti kannattavaa toimintaa taholle, joka sitä suorittaa.
– Purkamot ovat ammattilaisia, jotka kokemuksestaan tietävät, millä osilla on kaupallista potentiaalia. Ei ole operaattorien tai heidän keräilijöidensä tehtävä päättää, onko tässä autossa myytäviä osia vai ei, Laine viittaa yleiseen käytäntöön eli kourakeräilyyn, joka pilaa elv-autoja.
– Nykysysteemissä myrkyt ja herkut menevät sekaisin.
Romuajoneuvojen sisältämien osien udelleenkäytön edistämistä pohtivan työryhmän raportin uskotaan valmistuvan alkuvuonna 2017.
Muita uutisia
Valmistelussa oleva lainsäädäntö kuihduttamassa kotimaista kiertotaloutta
Ulkomainen autoteollisuus on saamassa monopoliaseman Suomen kiertotalousmarkkinoilla tuottajayhteisöjen yksinoikeuden myötä. Autoperäisen jätteen käsittely tulee Suomessa keskittymään ulkomaisia autoteollisuusjättejä edustavalle tuottajayhteisölle entistä enemmän, jos parhaillaan valmisteltava jätelain ja tuottajavastuusääntelyn uudistus toteutuu. Valmistelussa oleva monopolistinen malli antaisi tuottajille ensisijaisen oikeuden jätehuollon järjestämiseen. Käytännössä tuottajat saisivat lähes täydellisen päätösvallan siihen, miten ja missä ajoneuvojen kierrätys tapahtuu ohi varsinaisen jätehuoltoa […]
Liitolle kokenut hallitus ja uusi puheenjohtaja
Suomen Autopurkamoliiton kevätkokouksessa 4.-5.4.2025 valittiin yksimielisesti uusi hallitus. Seuraavat vuodet tulevat olemaan liiton ja purkamoteollisuuden kannalta työntäyteisiä ja merkityksellisiä. EU-tasoinen sääntely uudistuu ja sitä myöten myös teollisuudenalan toimintamallit on tarpeen uudelleenarvioida. Meillä on nyt uudistumisen paikka ja mahdollisuus, korostaa uusi hallituksen puheenjohtaja Juha Vähäoja Hallitukseen valittiin seuraavat jäsenet: Juha Vähäoja, puheenjohtaja Kari Laine, […]

