Autopurkamoprojekti loppusuoralla
Syksyllä 2014 alkanut Autopurkamoiden ympäristönsuojelun kartoitus ja kehittäminen –hanke, tutummin Autopurkamoprojekti, on edennyt loppusuoralle. Työn edistyessä projektin nimikin muuttui ja raportti kulkee nyt nimellä Romuajoneuvojen kuljetus-, varastointi- ja esikäsittelytoiminnan ympäristösuojelun kehittäminen. Tämä siksi, että vastaanottopisteistä vain osa on purkamoita.
– Loppuraportti julkaistaan sähköisessä muodossa alkuvuonna 2016, kertoo ympäristösuunnittelija Pirjo Angervuori Etelä-Savon ely-keskuksesta.
Projektin yhteenvetona tuotetaan yhtenäiset, koko maassa sovellettavat periaatteet, menettelyt ja ohjeet lupaprosessia, valvontaa, kirjanpitoa ja raportointia varten. Lisäksi tarkoituksena on tuottaa yrityksille ja lupaviranomaisille koulutuspaketti.
Projekti on Angervuoren mukaan edennyt varsin hyvin suunnitelmien mukaisesti. Käytännön toteutuksesta vastanneelle konsultille on tullut työtä ehkä enemmän kuin aluksi kaavailtiin, sillä asiantuntijaryhmien kokouksissa on ollut esillä paljon asioita esillä ja keskustelu on käynyt vilkkaana.
Työn paljous on osoittanut projektin tarpeellisuuden.
Projektissa on kerätty tietoa hyväksi havaituista käytännöistä ja toimintatavoista sekä tyypillisistä epäkohdista ja ongelmista ELV autojen vastaanotossa.
Kysymyksiä on käyty läpi asiantuntijaryhmässä, jossa Suomen Autopurkamoliittoa ovat edustaneet puheenjohtaja Kari Laine ja Seppo Hiekkaranta.
Kolme kertaa kokoontuneessa asiantuntijaryhmässä on ollut jäseniä myös autopurkamoista, operaattoreista, Suomen Autokierrätys Oy:stä, kuntien ympäristöviranhaltijoista, viidestä ely-keskuksesta, Itä-Suomen aluehallintovirastosta sekä ympäristöministeriöstä.
Projektin yhteydessä on tehty maaperä- ja pohjavesitutkimuksia viidellä erilaisella romuttamo- tai hajottamoalueella.
Tutkimusten tavoitteena on saada selvyys alueiden maaperän ja pohjaveden mahdollisesta pilaantuneisuudesta sekä siihen vaikuttaneista tekijöistä.
Autopurkamoprojektin asiantuntijaryhmän koollekutsujana on toiminut Etelä-Savon ely-keskus. Projektityön on toteuttanut Sito Oy.
>>>www.ely-keskus.fi/etela-savo
Muita uutisia
Ajoakkujen kansallinen sääntely voimaan 1.4.2026 – purkamojen rooli murroksessa
Akkualan sääntelykenttä uudistui 1. huhtikuuta 2026, kun EU:n akkuasetusta täydentävä kansallinen lainsäädäntö astui voimaan. Sinällään EU:n akkuasetus on suoraan sovellettavaa sääntelyä jäsenmaissa. Uudistus on merkittävä, ja se muuttaa tapaa, jolla ajoakkuja käsitellään, varastoidaan ja myydään eteenpäin. Vaikka sääntely tuo mukanaan tiukkoja reunaehtoja, se on samalla lähtölaukaus ammattimaisemmalle ajoakkujen kiertotaloudelle. Haasteena jätestatus ja tuottajavastuu Sääntelyn […]
Uusi ELV-asetus muuttaa autopurkamoalaa – mahdollisuus vai uhka suomalaisille toimijoille?
EU:n uusi asetus käyttöikänsä päähän tulleista ajoneuvoista (End-of-Life Vehicles, ELV) on osa Euroopan unionin kiertotalouspolitiikkaa, jonka tavoitteena on varmistaa, että ajoneuvot suunnitellaan kierrätettäviksi ja että niiden materiaalit pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään. Samalla asetuksella pyritään vähentämään kadonneita romuajoneuvoja, estämään romuajoneuvojen vientiä EU:n ulkopuolelle sekä tehostamaan materiaalien talteenottoa. Suomalaisen autopurkamoteollisuuden näkökulmasta uusi sääntely on kaksijakoinen. Se sisältää […]



