02 maalis
Autopurkamoliitto

Puheenjohtajan palsta

On taas aika, jolloin liitto valmistautuu kevätkokoukseen.

Liitossa on syyskokouksen jälkeen saatu aikaan todella paljon ja lisää on tulossa sylyksittäin. Liitto on saanut osallistua ympäristöministeriön työryhmään, jossa on valmisteltu romuautojen kuljetusta ja käsittelyä koskevaa ohjeistusta. Työn tulokset ovat valmistuneet, mielestäni tulokset ovat selkeät ja käyttökelpoiset. Lisäksi tämä poikii lisää ohjeita koskien autopurkamoalaa, mm. uudelleenkäytön lisäämiseksi.

POP-palonestoaineita koskeva ohjeistus, jonka tarkoitus on ohjeistaa ympäristölle vaarallisten muovien käsittelyssä, on ollut lausuntokierroksella, ja ohje tullaan varmasti saamaan lähitulevaisuudessa. POP-yhdisteitä löytyy mm. autojen muoviosista. POP-yhdisteitä koskevasta ohjeistuksesta ollaan jopa EU-tasolla kiinnostuneita, ympäristöviranomaiset ovatkin tehneet ohjeistuksen valmistelussa merkityksellisen työn, josta kiitos heille.

Kuten syyskokouksessa päätettiin, niin olemme antaneet kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen, Suomen jonka haluamme 2050, puolesta. Jäsenistö on sitoutunut lisäämään varaosien uudelleenkäyttöä. Liitto pääsi esittelemään sitoumusta Musiikkitalolla noin 200 kutsuvieraalle. Tästä lisää lehdessä.

Valmisteilla on syksyksi messuhanke, Auto 2016, jota suunnitellaan toteutettavaksi yhteistyökumppaneiden kera. Lisäksi meille on tarjottu mahdollisuutta vuoden 2017 Egara-tapahtuman järjestämiseen. Tapahtuman järjestäminen vaatii varmasti paljon voimavaroja, mutta se kokoaa suuren joukon vaikuttajia ja yhteistyökumppaneita keskustelemaan alan tulevaisuudesta.

Syyskokouksessa päätetty autopurkamoiden laatujärjestelmähanke etenee myös vauhdilla, laatujärjestelmää päästään pilotoimaan kevään mittaan. Tästä iso kiitos työryhmälle ja aktiiviselle konsultille, Varpu Ylhäiselle.

Tässä muutamia kevätkokouksessa käsiteltäviä aiheita. Voidaan päätellä, että liitolla on monta palloa ilmassa. Palloja, jotka osaltaan vaikuttavat kaikkien purkamo- ja autonkierrätysalojen toimijoiden toimintaan. Nyt jos koskaan on oltava ajan hermolla.

Sinä purkamomies, joka et kuulu liittoon: nyt on korkea aika verkostoitua, eli liittyä! Ota rohkeasti askel tulevaisuuteen ja yhteyttä toiminnanjohtajaamme.

Sinä jäsen: nyt käsillä olevat asiat koskettavat meitä kaikkia sekä alan tulevaisuutta. Täten esitänkin sinulle henkilökohtaisen kutsun osallistua kevätkokoukseen. Haluan nähdä runsaslukuisen joukon esittämässä mielipiteitä ja tekemään alan eteen tärkeitä päätöksiä. Teemme yhdessä merkityksellistä työtä ympäristön ja suomalaisen työn puolesta.

 

Tervetuloa kokoukseen!

Terveisin

Kari Laine

 

Muita uutisia

07 huhti
Ilkka Koponen

Ajoakkujen kansallinen sääntely voimaan 1.4.2026 – purkamojen rooli murroksessa

Akkualan sääntelykenttä uudistui 1. huhtikuuta 2026, kun EU:n akkuasetusta täydentävä kansallinen lainsäädäntö astui voimaan. Sinällään EU:n akkuasetus on suoraan sovellettavaa sääntelyä jäsenmaissa. Uudistus on merkittävä, ja se muuttaa tapaa, jolla ajoakkuja käsitellään, varastoidaan ja myydään eteenpäin. Vaikka sääntely tuo mukanaan tiukkoja reunaehtoja, se on samalla lähtölaukaus ammattimaisemmalle ajoakkujen kiertotaloudelle.   Haasteena jätestatus ja tuottajavastuu Sääntelyn […]

Lue lisää
20 maalis
Ilkka Koponen

Uusi ELV-asetus muuttaa autopurkamoalaa – mahdollisuus vai uhka suomalaisille toimijoille?

EU:n uusi asetus käyttöikänsä päähän tulleista ajoneuvoista (End-of-Life Vehicles, ELV) on osa Euroopan unionin kiertotalouspolitiikkaa, jonka tavoitteena on varmistaa, että ajoneuvot suunnitellaan kierrätettäviksi ja että niiden materiaalit pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään. Samalla asetuksella pyritään vähentämään kadonneita romuajoneuvoja, estämään romuajoneuvojen vientiä EU:n ulkopuolelle sekä tehostamaan materiaalien talteenottoa. Suomalaisen autopurkamoteollisuuden näkökulmasta uusi sääntely on kaksijakoinen. Se sisältää […]

Lue lisää