09 huhti
Autopurkamoliitto

Romutettujen autojen määrä kasvoi

Viime vuonna kierrätysjärjestelmän kautta romutettiin noin 73 000 ajoneuvoa. Romutettujen autojen määrä kasvoi noin 22 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna ja romutuspoistojen määrä kääntyi vuonna 2017 selvään kasvuun.

 

Muutokseen vaikuttivat ensisijaisesti metallien maailmanmarkkinahinnan nousu sekä kuluttajien parempi tietämys autojen kierrätysjärjestelmästä. Vuonna 2015 romutuspalkkiokokeilu lisäsi romutettujen autojen määrää yli 6 000 henkilöautolla.

 

Henkilöauton keskimääräinen romutusikä kasvoi vuonna 2017 noin 20,7 vuoteen. Romutusikä on viime vuosina kasvanut yhtäjaksoisesti lukuun ottamatta vuotta 2015, jolloin toteutettiin edellinen romutuspalkkiokokeilu, joka alensi keskimääräistä romutusikää 0,35 vuodella. Romutusiän kehitys kertoo autokannan ikääntymisestä. Tyypillisimmin auto on romutettaessa 18–19-vuotias. Yli puolet romutettavista henkilöautoista on vähintään 20 vuotta vanhoja.

 

Liikennekäytöstä poistettujen autojen määrä on kasvanut kaikissa ajoneuvoryhmissä. Kasvu on viime vuosina hieman hidastunut. Viime vuoden lopussa liikennekäytöstä poistettuja henkilöautoja oli noin 730 000. Määrä on kasvanut vuodessa noin 50 000 autolla. Liikennekäytöstä poistetuista henkilöautoista noin 410 000 autoa, 56 prosenttia, on ollut yhtäjaksoisesti poistettuna liikenteestä yli kaksi vuotta.

 

Lähde: Autoalan tiedotuskeskus

 

Muita uutisia

07 huhti
Ilkka Koponen

Ajoakkujen kansallinen sääntely voimaan 1.4.2026 – purkamojen rooli murroksessa

Akkualan sääntelykenttä uudistui 1. huhtikuuta 2026, kun EU:n akkuasetusta täydentävä kansallinen lainsäädäntö astui voimaan. Sinällään EU:n akkuasetus on suoraan sovellettavaa sääntelyä jäsenmaissa. Uudistus on merkittävä, ja se muuttaa tapaa, jolla ajoakkuja käsitellään, varastoidaan ja myydään eteenpäin. Vaikka sääntely tuo mukanaan tiukkoja reunaehtoja, se on samalla lähtölaukaus ammattimaisemmalle ajoakkujen kiertotaloudelle.   Haasteena jätestatus ja tuottajavastuu Sääntelyn […]

Lue lisää
20 maalis
Ilkka Koponen

Uusi ELV-asetus muuttaa autopurkamoalaa – mahdollisuus vai uhka suomalaisille toimijoille?

EU:n uusi asetus käyttöikänsä päähän tulleista ajoneuvoista (End-of-Life Vehicles, ELV) on osa Euroopan unionin kiertotalouspolitiikkaa, jonka tavoitteena on varmistaa, että ajoneuvot suunnitellaan kierrätettäviksi ja että niiden materiaalit pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään. Samalla asetuksella pyritään vähentämään kadonneita romuajoneuvoja, estämään romuajoneuvojen vientiä EU:n ulkopuolelle sekä tehostamaan materiaalien talteenottoa. Suomalaisen autopurkamoteollisuuden näkökulmasta uusi sääntely on kaksijakoinen. Se sisältää […]

Lue lisää