Romutettujen autojen määrä kasvoi
Viime vuonna kierrätysjärjestelmän kautta romutettiin noin 73 000 ajoneuvoa. Romutettujen autojen määrä kasvoi noin 22 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna ja romutuspoistojen määrä kääntyi vuonna 2017 selvään kasvuun.
Muutokseen vaikuttivat ensisijaisesti metallien maailmanmarkkinahinnan nousu sekä kuluttajien parempi tietämys autojen kierrätysjärjestelmästä. Vuonna 2015 romutuspalkkiokokeilu lisäsi romutettujen autojen määrää yli 6 000 henkilöautolla.
Henkilöauton keskimääräinen romutusikä kasvoi vuonna 2017 noin 20,7 vuoteen. Romutusikä on viime vuosina kasvanut yhtäjaksoisesti lukuun ottamatta vuotta 2015, jolloin toteutettiin edellinen romutuspalkkiokokeilu, joka alensi keskimääräistä romutusikää 0,35 vuodella. Romutusiän kehitys kertoo autokannan ikääntymisestä. Tyypillisimmin auto on romutettaessa 18–19-vuotias. Yli puolet romutettavista henkilöautoista on vähintään 20 vuotta vanhoja.
Liikennekäytöstä poistettujen autojen määrä on kasvanut kaikissa ajoneuvoryhmissä. Kasvu on viime vuosina hieman hidastunut. Viime vuoden lopussa liikennekäytöstä poistettuja henkilöautoja oli noin 730 000. Määrä on kasvanut vuodessa noin 50 000 autolla. Liikennekäytöstä poistetuista henkilöautoista noin 410 000 autoa, 56 prosenttia, on ollut yhtäjaksoisesti poistettuna liikenteestä yli kaksi vuotta.
Lähde: Autoalan tiedotuskeskus
Muita uutisia
Liitolle kokenut hallitus ja uusi puheenjohtaja
Suomen Autopurkamoliiton kevätkokouksessa 4.-5.4.2025 valittiin yksimielisesti uusi hallitus. Seuraavat vuodet tulevat olemaan liiton ja purkamoteollisuuden kannalta työntäyteisiä ja merkityksellisiä. EU-tasoinen sääntely uudistuu ja sitä myöten myös teollisuudenalan toimintamallit on tarpeen uudelleenarvioida. Meillä on nyt uudistumisen paikka ja mahdollisuus, korostaa uusi hallituksen puheenjohtaja Juha Vähäoja Hallitukseen valittiin seuraavat jäsenet: Juha Vähäoja, puheenjohtaja Kari Laine, […]
Autovalmistajien romutuskartellista vakava viesti ajoneuvojen kiertotaloudelle
Euroopan komissio antoi aprillipäivänä vakavan muistutuksen suomalaiselle autojen kiertotalouden käsittelyketjulle ja sitä valvoville viranomaisille, kun se määräsi noin 458 miljoonan euron sakot 15 suurelle autovalmistajalle sekä Euroopan autoteollisuuden etujärjestölle (ACEA). Syynä on pitkäaikainen autojen kierrätykseen liittyvä kartelli. Yritykset ovat myöntäneet osallisuutensa ja suostuneet sovitteluun. Komission selvitys osoitti, että kartelli koski erityisesti kahta keskeistä seikkaa. Autovalmistajat […]