Salry isännöi Egaran kevätkokousta 2017
Suomen Autopurkamoliitto ry (Salry) isännöi Egaran eli eurooppalaisten purkamoliittojen yhteistyöjärjestön vuosikokousta keväällä 2017.
Kokous järjestetään 19.-20. toukokuuta Helsingissä. Tarkkaa kokouspaikkaa ei ole vielä tätä kirjoittaessa lyöty lukkoon.
Ohjelmasta tiedetään tässä vaiheessa se, että avauspäivänä eli perjantaina 19. toukokuuta pidetään Egaran vuosikokous. Lauantaina 20. toukokuuta vieraille on suunnitteilla merihenkistä ohjelmaa Helsingissä ja sen lähivesillä sekä -saaristossa.
Egaran piiristä on esitetty toivomus, että vuosikokous voitaisiin pitää Suomessa. Salry tarttui ideaan, ja hallitus teki päätöksen kokousisäntänä toimimisesta.
– Se on hieno mahdollisuus purkamoalalle. Odotamme tänne runsasta osanottoa Egaran jäsenmaista, kertoo Salryn puheenjohtaja Kari Laine.
Salry aikoo esittää kutsun myös EU-komissaari Artemis Hatzi-Hullille, joka on osallistunut ainakin kahdesti vastaaviin Egara-kokouksiin. Ajoneuvokierrätys kuuluu Hatzi-Hullin tehtäväkenttään EU:ssa.
– Vaikka Suomi pitää itseään monella tavoin uudelleenkäytön edelläkävijänä, ei tämä autoista puhuessa toteudu kuin osittain. Lisäksi ajoneuvojen väliaikaiseen liikennekäytöstä poistoon liittyvät rekisteriongelmat antavat EU:lle väärää tietoa Suomesta, Laine valottaa komissaarin kutsuun liittyviä perusteita.
Suunnitelmissa on, että kokouksen yhteydessä järjestettäisiin minimessut. Autoala ja sen sidosryhmät voisivat esimerkiksi esitellä uusia innovaatioitaan ja muuta toimintaansa.
Egaran kokous on pidetty kerran aikaisemmin Suomessa, vuonna 1999. Egaraan kuuluu 11 kansallista autopurkamoliittoa Euroopasta.
Muita uutisia
Neljä viidestä toivoo: käytettyjä varaosia tulisi hyödyntää autokorjauksessa
Hyötyosina tunnettuja käytettyjä varaosia hyödynnetään autokorjaamoissa mahdollisuuksien mukaan toiminnan ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Vahinkokorjaamo Autoklinikan tuoreen tutkimuksen mukaan useimmat suomalaiset ovat tietoisia tästä. Neljä viidestä suomalaisesta jopa aktiivisesti toivoo hyötyosia käytettävän oman ajoneuvonsa vaurioiden korjaamisessa. Vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys ovat tärkeä osa liiketoimintaa myös vahinkokorjausalalla. Korjaustöiden ympäristövaikukseen on mahdollista vaikuttaa positiivisesti monin eri tavoin, joihin lukeutuvat esimerkiksi korkea […]
Purkuosalla puoleen hintaan
Kun auton korjaamisessa halutaan säästää rahaa, yksi vaihtoehto on tarttua käytettyihin osiin. Purkuosan käyttö säästää myös ympäristöä. Teksti: Juha Partanen / Taloustaito Eteläpohjalaisen perheen vain vähän päälle satatuhatta kilometriä ajetusta vuosimallin 2013 Volkswagen Touranista hajosi vaihdelaatikko. Kestävyydeltään murheenkryyninä tunnettu seitsenvaihteinen DSG-vaihteisto lakkasi yhtäkkiä toimimasta, yksi korvake oli rikkoutunut, ja auto jäi tien varteen odottamaan hinauspalvelua. […]