22 syys
Autopurkamoliitto

Vilkas kesä elv-autojen osalta

Lopullisesti käytöstä poistettavia elv-autoja on kesän mittaan tuotu vilkkaasti romuajoneuvojen virallisena vastaanottopisteenä toimivaan Vammalan Osamyyntiin.

– Monena päivänä on ollut jopa useampia tuojia. Olen välillä oikein ihmetellyt, kun niitä on ollut niin hyvin liikkeellä, purkamoyrittäjä Jorma Ahtee summaa.

Purkamolle on tuotu elv-autoja ”tavalliseen tapaan”, mutta myös romutuspalkkiokokeilun innoittamana. Osa vanhan autonsa luovuttajista on ollut kiinnostuneita 1 500 euron etusetelistä osarahoituksena uuden auton hankintaan.

Tätä juttua tehdessä elokuisena maanantaina purkamolle tuli huittislainen Ville Viitamäki vanhan Fiat Bravon kanssa. Vuosimallin 1998 menopeli oli ajoneuvona tullut tiensä päähän; Viitamäki toi auton edelleen kierrätettäväksi.

– Sillä pystyisi vielä ajamaan, mutta pikkuvikoja on tullut liikaa.

Luovutettava auto olisi täyttänyt menossa olevaan romutuspalkkiokokeiluun liittyvät ehdot, mutta Viitamäki ei tällä kertaa aikonut hyödyntää kampanjaetua.

– Nyt en ole ostamassa uutta autoa.

Entisenä vammalalaisena Viitamäki tuntee purkamon entuudestaan ja on myös tietoinen, miten käytöstä lopullisesti poistuva auto toimitetaan kierrätettäväksi.

– Romuautosta on helppo päästä eroon. Soitin tänne aamulla, ja sovin käynnistä. Sitten vain toimme auton tullessamme.

 

Muita uutisia

28 elo
Ilkka Koponen

Uusi ratkaisu sähköautojen turvalliseen säilytykseen

Fusti Oy:lle Tampereelle rakennettiin Betoniblokeista sähköautoloossi purkuun tulevien sähköautojen turvallista säilytystä varten.   Sähköauto ei ole pelastuslaitokselle erityinen riskikohde Mikäli sähköauto syttyy palamaan joko vakavan onnettomuuden tai ajoakun oikosulkuhäiriön seurauksena, ollaan otsikoissa välittömästi. Sähköautojen tulipalot herättävät voimakkaita tunteita. Pirkanmaan Pelastuslaitoksen pelastusryhmän johtaja liro Wennbergin mukaan pelastuslaitokset eivät pidä sähkökäyttöisiä ajoneuvoja erityisen suurena riskinä, mutta niihin […]

Lue lisää
08 kesä
Ilkka Koponen

ELV-asetuksen tilannekatsaus

EU:n uusi ajoneuvojen kiertotalousasetus (ELV-asetus) on viimeisillä metreillä. Euroopan parlamentti ja neuvosto saavuttivat asetuksesta alustavan poliittisen sovun joulukuussa 2025, ja parlamentin valiokunnat sekä neuvoston pysyvien edustajien komitea (Coreper) vahvistivat kompromissitekstin helmikuussa 2026. Muodollinen hyväksyntä parlamentin ja neuvoston täysistunnoissa odotetaan kesäkuulle 2026. Asetus tulee voimaan 20 päivää virallisessa lehdessä julkaisemisen jälkeen, ja sitä aletaan soveltaa kahden […]

Lue lisää