09 kesä
Autopurkamoliitto

Walter Frauenknecht jatkaa Egaran puheenjohtajana

Egaran vuosikokous valitsi Walter Frauenknechtin jatkamaan järjestön puheenjohtajana. Sveitsiläinen Frauenknecht on ollut pitkään mukana Egarassa, ja ennen Helsingin-kokousta hän toimi väliaikaisena puheenjohtajana.

 

Egara myös täydensi hallituksensa kokoonpanoa. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Mikael Abraham Ruotsista.

Hallituksessa jatkavat Frauenknechtin ohella Marc van den Brandt (Hollanti), Dorothée Decrop (Ranska) ja Siri Sveinsvoll (Norja).

Egaran pääsihteerinä toimii Henk Jan Nix (Hollanti).

Kokouksessaan Egara keskusteli ajankohtaisista asioista. Yksi niistä on häilyväksi havaittu ero elv-auton ja käytetyn auton välillä. Toivomuksena on, että saataisiin aikaan kriteerit, joiden avulla elvin ja käytetyn auton määrittely onnistuisi selkeästi.

Asiaan on kiinnitetty huomiota myös EU:ssa. Etenkin autoja maasta vietäessä on kyettävä selvittämään, onko kyseessä elv- vai käytetty auto. EU:n odotetaan tekevän tarkennuksia jätedirektiiviin, mahdollisesti jo syksyllä.

Kokouksessa keskusteltiin myös muun muassa tuloksista niissä työryhmissä, joissa Egara on ollut edustettuna.

Järjestö aikoo jatkaa yhteistyötä eri tahojen kanssa. Yhteyksiä ympäristöviranomaisiin ja lainsäätäjiin pidetään hyvin tärkeinä, sillä ajoneuvokierrätykseen liittyvät ongelmat ovat pääosin samanlaisia eri maissa.

Vuonna 1991 perustetussa Egarassa on jäseninä 11 kansallista autopurkamoliittoa. Mukana ovat Hollanti, Iso-Britannia, Irlanti, Norja, Puola, Ranska, Ruotsi, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Viro.

Jäsenmäärillä mitattuna suurimmat purkamoliitot ovat Ranskan CNPA, Puolan FORS ja Iso-Britannian MVDA.

 

>>>www.egaranet.org

 

Muita uutisia

14 huhti
Ilkka Koponen

Liitolle kokenut hallitus ja uusi puheenjohtaja

Suomen Autopurkamoliiton kevätkokouksessa 4.-5.4.2025 valittiin yksimielisesti uusi hallitus. Seuraavat vuodet tulevat olemaan liiton ja purkamoteollisuuden kannalta työntäyteisiä ja merkityksellisiä. EU-tasoinen sääntely uudistuu ja sitä myöten myös teollisuudenalan toimintamallit on tarpeen uudelleenarvioida.   Meillä on nyt uudistumisen paikka ja mahdollisuus, korostaa uusi hallituksen puheenjohtaja Juha Vähäoja   Hallitukseen valittiin seuraavat jäsenet: Juha Vähäoja, puheenjohtaja Kari Laine, […]

Lue lisää
14 huhti
Ilkka Koponen

Autovalmistajien romutuskartellista vakava viesti ajoneuvojen kiertotaloudelle

Euroopan komissio antoi aprillipäivänä vakavan muistutuksen suomalaiselle autojen kiertotalouden käsittelyketjulle ja sitä valvoville viranomaisille, kun se määräsi noin 458 miljoonan euron sakot 15 suurelle autovalmistajalle sekä Euroopan autoteollisuuden etujärjestölle (ACEA). Syynä on pitkäaikainen autojen kierrätykseen liittyvä kartelli. Yritykset ovat myöntäneet osallisuutensa ja suostuneet sovitteluun. Komission selvitys osoitti, että kartelli koski erityisesti kahta keskeistä seikkaa. Autovalmistajat […]

Lue lisää